Satuinpa katsomaan eilen neljäd "dokkaria", joka kertoi kaheleista lemmikinkeräilijöistä.... Hetken tuli mieleen olisiko itsellä riski tulla moiseksi. No, ei oo!!!!!!! Mie en jaksais moisen lauman kanssa puuhailla kun kolmen koirankin reenamisessa on ihan riittävän hiki...

Mutta hieman ihmettelen eläinsuojeluimmeisiä Brittein saarilla; lupa pitää 15 koiraa. Kuka hyvänen aika tarvitsee viitätoista koiraa??!!  Mummeli vaikutti ihan kohtuullisen selväpäiseltä muuten mutta koiramäärä oli ihan liikaa... Sääliksi kävi koko kaartia ;(

Suomesakin on varmaan moisia eläintenrakastajia. Tosin osa heistä on pentutehtailijoita, jotka pitävät monia rotuja ja myyvät halvalla rekisteröimättömia pentuja... Onko se sitten eläinrakkautta vai "helppoa" bisnestä? Tietysti ko. bisnes kukoistaa vain niinkauan kun ihmiset ostavat paperittomia rotukoiria. Että se siitä rakkaudesta.

Niinkuin Englanninmummolla, on myös Suomessa näillä jättilauman omistajilla sama ongelma; koirat eivät ole tottuneet ns. normaaliin kotielämään vaan pelkäävät ihmisiä ja kaikkea muuta normielämään kuuluvaa. Niinhän Englanninmummokin sanoi, että hänen vikansa kun koirat pelkäävät vieraita ihmisiä kun hää ei ole niitä mukanaan kuljetellut... Vaan koirat ovat olleet aina omassa pihapiirissä syrjässä kaikesta...

Tuli heti mieleen näiltä kulmilta yks, oikeasti viehättävä koira, joka alkuperäisestä lähtöpaikastaan muutettuaan karkasi ja vietti viikon verran luonnossa. Toki, tässä tapauksessa koira oli ja on niin hyväpäinen, että kiinni otetuksi tultuaan on osoittautunut vallan viehkoksi seuralaiseksi. Varsinkin kun elinpiiri on laajentunut oikeisiin mittasuhteisiin....

Englanninmummon koirissa oli yks tosi hieno piirre mitä kaipaan myös täällä meillä; koirat oli koiran näköisiä eikä mitään liioitellun luisuperiä...