Siinä kun normi immeiset suunnittelee perjantai iltana menoa ykkösissä baanalle nii tää suunnittelee reeneihin menoa... Nauru

Eli perjantai iltana miun hakuryhmä suoritti pimeäharjoituksen. Rehvit oli Pyhtäällä klo. 22.30 ja siitä siirryttiin umpimetsään yhden metsästysseuran kammille. Oli pimiää! Ja tähtikirkas taivas!

Koiria oli kymmenen reenissä, joten ensin otettiin joka piskille "verryttelysuuorituksena" kolme maalimiestä helpotettuina versioina. Näin saatiin koirat taas (ja etenkin ohjaajat) adaptoitua pimeään...

Mukan oli myös Ester ja ohjaajansa Tiitu (reipas viidesluokkalainen). Hyvin jaksoi tyttö koko reenin läpi. Välillä oli vähän silmät lurpahtaneet kun odotteli omaa vuoroa. Ja reippaasti uskalsi olla pimeässä yksin myös maalimiehenä!!!!!!

Ester oli tauon jälkeen vähän yliaktiivinen, siis enemmän kuin normaalisti. Ja jouduinkin hieman auttamaan Tiitua hallinnassa ekalle ukolle lähetettäessä... Mutta sitten lähti homma sujumaan.

Hauskin suoritus oli Roccolla. Sille oli ukot valmiina ja valmistauduin lähettämään koiraa metsään kun auton takapaksista kuului sellainen raivon kiljahdus ja haukku. Lähetin Roccon mutta hää Esterin komennuksesta eteni vaan metsin ja pyörähti ympäti ja yritti syliin!!! Kiesus! Ei muuta kuin pyysin sulkemaan taka huutlaarin ja kun Esterin ääni hiljeni, toimi Rocco ihan niin kuin pitääkin....  On Esterillä poweria hallinnassa!

Kun saatiin eka kierron valmiiksi pidettiin tauko. Jarmo oli pitänyt huolen siitä, että makkaranpaisto tulet olivat valmiina odottamassa. Siinä sitten paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja. Sekä keitettiin nokipannukahvit. Syötiin Maipin leipomaa "kuutamopiirakkaa"  ja jokaisella oli omat pikkupurtavansa mukana.... Oli tosi hienoa istua nuotion ääressä ja parantaa mualimaa hyvässä hengessä...

Tauon jälkeen otettiin toinen kierron kolmella ukolla ja se sujuikin todella mallikkaasti. Ukot nousivat ongelmitta. Olimme reeneihin tyytyväisiä.

Kello oli 04.10 kun reenit olivat purkissa ja päästiin kotimatkalle. Puolen viidenjälkeen palautin Tiitun kotiin ja painelin kotiini minä myös.

Yhdeksätä aamulla herätys ja taas vauhtiin. Ei meinanneet silmät aueta millään, olo oli kuin olisi ollut kaamea kankkunen! Olin luvannut lähteä Harjuun raveihin ja meninkin sinne Isäukon kanssa. Katsoimme viisi vai kuusi lähtöä ja sitten kotiin.

Iltapäivällä reenimme vielä tottista. Roccokin oli edellisestä yöstä vielä kovin uupunut, eikä jaksanut syttyä ihan oikeasti tottiksesta. Ei muuta kuin kotiin ja saunaan, minne Roccokin sitten änkesi itsensä istumaan lauteille....

Tänään olin aamulla Essun kanssa tottistelemassa ja sen jälkeen kävin leikkaamassa nurtsin Maanääressä.... Vihdoin viimein (asiasta on tullut pientä kenttävinoilua joa ainakin kaks viikkoa)

Nyt siis vaan kyttäämään ÄSÄMMIEN tuloksia Kemistä ja odottamaan keihäsfinaalia.... Kieli ulkona