Päätin tässä joulukilojen lisäksi hankkia uudeksi vuodeksi muutaman lisäkilon karjalaisella perinneruualla; rusupiirakalla. Jokaisen syndäntään ajattelevan kauhistus; reseptiin nääs kuuluu siakylkeä, perunaa, hieman voita ja hapantaikinakuori!

No kun ensi kertaa asialla niin eihän mikään voi mennä putkeen, eihän? Kaulin hienon hapanleipätaikina levun, suurinpiirtein metri kertaa metri. Sitten siihen mätin n. 700 g siankylkeä pohjalle, kolme kiloa suikaloitua perunaa ja pari nokaretta voita, ja taas 700 g siankylkeä päälle. Sitten alkoi kasaus. Tarkoitus on saada tiivis "nyytti" koko komeudesta.

Hienohan siitä tuli mutta uunipellille siirtäessäni se koko p...a levis!!!! Voi sitä riemua kun huomasin mitä kävi. Verenpaine kipusi sfääreihin ilman, että oli rasvaista ruopkaa maistanutkaan.

No, sitten purettiin koko tekele alkutekijöihinsä. Ja lisättiin hieman ruisjauhoja taikinaan, että saatais kunnon "sitko". Ja eikun kaulimaan. Nyt onnistuis kauliminenkin paremmin kun ymmärsin käyttää enemmän jauhoja pöydällä, ruistaikina meinaan sitten tarrautuu kiinni kuin ikiliima jos ei pidä varaansa.

Rullasin hienon taikinalevyn kasaan ja viisaampana siirsin sen suoraan pellille. Rulla auki ja uudelleen täyttö. Ja paketti kasaan.

Leivinuuni oli sopivan lämmin ja pistein tekeleeni uuniin. Aamuyön näin unta, että soöin ko. piirakkaa niin, että napa naukui ja annoin kavereille kans. Mutta se oli vain tuoksun aiheuttama hallusinaatio...

Aamulla heräsin nälkäisenä ja nappasin piirakan leivinuunista kiedoin sen pyyhkeeseen huilaamaan. Ja nyt on tarkoitus alkaa nauttimaan ihanasta, toivottavasti, kaloripommista.

Kun kerroin Mummolle miten taikinan kanssa kävi ekalla kerralla, meinasi mokoma tikahtua nauruun. Kertoi sitten jälkikäteen, että tarkoitus on tehdä piirakan kuoriosa kahdesta osasta; pohjasta ja päällikuoresta. Ei kuulemma ollut tullut mieleenkään, että joku voisi yrittää yhdestä palasta...

No helpompaa varmasti kahdesta kappaleesta mutta sisulla se menee yhdestäkin ;D