Isäukkko alkaa toipua; ainakin jos huumorintajusta asiaa tarkastelee...

Käytiin eilen kimpassa kirjastossa, kun en ole vielä antanut pyöräilyoikeutta... Liikkeellä siis Matolaatikolla. Ensin aioin jäädä odottelemaan autoon mutta lähdin kuitenkin mukaan etsimään itselleni lukemista...

Marssimme yhdessä hanhenmarssia palautettujen kirjojen hyllylle. Silmiini pisti yksi kirja ja sanoinkin isäukolle, että tuota kirjaa ei olisi voinut siusta ikinä kirjoittaa. Hää tallasi samna hyllyn luo ja luki kirjan nimen: Isäni puiden omenat. (Isäukolla on tapana hieman karsia puita, joten satoa ei olla miesmuistiin saatu ja tämä sydänjuttukin tuli ilmi kun hää kaivoi pihalta omenapuuta ylös...) Siinä sitten hihiteltiin ääneen..

No, etsimme kirjoja ja kun palasimme tiskille merkkauttamaan kirjat niin isäukko sanoi vakavalla naamalla; Missäs välissä olet ehtinyt kirjoittaa kirjan? Ja eikö olisi ollut reilua käyttää omaa nimeä eikä salanimeä? Mie tietysti silmät renkaina ja pahaa aavistellen, kävelin perässä hyllyyn katsomaan mikä kirja kyseessä. Kirjan nimi oli; Maailman tyhmin isä.... Pokkani petti perusteellisesti vastoin kaikkia kirjaston hys-hys sääntöjä nauroin kippurassa.

Tallasimme tyytyväisesti virnuillen takaisin Matolaatikolle ja köröttelimme kotiin.

Meillä on aina viljelty omintakeista huumoria, välillä suorastaan viiltävää. Mutta meitin sukukunnassa jokainen osaa nauraa itselleen ja vielä enemmän muille ; )

Eli; jos pidätte miua omituisena niin tuntisittepa isäukon...