Oltiin Lyllerön siis Esterin kanssa hakuharjoituksissa. Essu on lopullisesti seonnut; nämä olivat kolmannet treenit peräkkäin kun hää suostui toimimaan niin kuin hakukoiran kuuluu! Etsi, pysyi ja ilmaisi... Härreguud! Siitä saattaa vielä tulla jotakin (tietty seuraavissa harkoissa paluu maankamaralle : D).

Essulla on ollut tapana ns. juosta löysät pois ekan maalimiehen kohdalla eli kiitää pitkin metsää noin kymmenen kilometrin verran ennen kuin on ehtinyt jäädä hommiin... Se on rasittanut ja huvittanut äärettömästi!

Tänään Essu ilmoitti ruotsalaisen traktorin etupenkiltä nuorimies-Edille, joka kulki pissireissulle auton ohi, miten homma kuuluu hoitaa. Ja kilttinä poikana Edi teki työtä käskettyä ja juoksi ns. esterit ekalla maalimiehellä. Ja sitten vielä sanotaan etteivät koirat osaa puhua...

Muutenkin Essu käyttäytyy autossa kuin "raivohullusonni", onneksi sentään koko ei ole sama! Auton ohi ei saa kulkea ainakaan treeneissä ilman hirveää rähinää; ainahan olisi vain Essun vuoro reenata?! Ja ajon aikana, jollei Essu ole eläintenkuljetusosastolla, se hivuttaa itsensä olkapäälle kuin merirosvon papukaija.

Ja se vasta onkin kun tullaan kotipihaan: raivostunut puhina ja kiukkuinen räksytys kantautuu etupenkiltä. Ja kun oven aukaisee niin kymmen kiloinen nato-ohjus ampaisee autosta pyörähtää ympäri ja iskee leukansa avuttoman kuljettajan nilkkaan. Ote on sen verran topakka, että tuntuu myös saappaan varren läpi! Tätä paimentamista jatkuu kunnes päästään porttien sisäpuolelle. Sitten kuin sormien napsauksesta se muuttuu ihanan hellyttäväksi pieneksi paimeneksi. Varsinainen neiti Jekyll&Hyde...

Elämä on varsin mielenkiintoista tämän kymmen kiloisen ruutitynnyrin kanssa. Jopa "pojat" ovat huomanneet Lyllerön olevan enemmän kuin varottava; koskaan ei voi tietää milloin iskee 42 hammasta ja milloin märkä pesevä kieli! No, porukan kuningattarella saa olla omat oikkunsa...