Aamulla sain viestin, että yksi lempikoiristani kautta aikojen on siirtynyt Sateenkaarisillalle. Asia ei tullut jättisuurena yllätyksenä mutta yllätyksenä kuitenkin!

Elämän on jatkuttava, kaikesta huolimatta ja jäähän jäljelle muistot!

Toisaalla taas elämä hymyilee valkoisin hampain!  Ystäväni ovat sekaantumassa koirallisiksi! Mahtavatko muistaa millaista on elämä pennun kanssa; valvotut yöt, syödyt kännykät,silmälasit, kaukosäätimet, kengät (tietysti kalleimmat) ja huushollin muu irtomateria, joka sattuu jäämään maitohampaiden väliin... Ja kaikki se muu sotku, mitä puppe aiheuttaa??!! :)

Jahka pentu ensin kasvaa, että pääsee joskus uuteen kotiin, niin odotan jo innolla tuhoraportteja! : D Nyt kun omat on jo sen verran isoja, ettivät enää suuremmin tuhoa niin se on kuin musiikkia korville ja balsamia haavoille kun kuuntelee mitä pikkuriiviö on tehnyt. Oikeasti: ONNEA, ONNEA!

Pennut on sitten ihania, varsinkin toisten... ja ne, jotka ei asu meillä.... Hmmm... tämä vertaus voisi päteä myös kaksi jälkaisiin pentuihin??! No, ei sentään liioitella!