Ja mie kun luulin, että loppuu elo ihana. Oli meinaan sen verran rankka tauti. Toisin kävi; häh-hähhää! Moni luuli, että nyt siitä päästiin. Mutta niin kuin vanha sananlasku sanoo; mikä pahan tappais

Tänään olin töissä ja oli vielä hieman pehmeä olo, se siitä. Lupasin ja vannoin ottavani huomisen vapaan ja viikonlopun kevyellä otteella. No, kaikki tietysti on suhteellista.

Kun tulin töistä, oli sää mitä mukavin. Ei kun nappasin picardiilin autoon ja lähdimme pienelle lenkille jäälle missä herra saisi kirmailla vapaana ja miun ei tarvitsisi kävellä pitkään näin toipilaana...

Juupa-juu, mentiin jäälle missä puoleen sääreen upottavassa hangessa tallailin riekkuvan picardiilin perässä melkein kaks tuntia. Lopputulos; oltiin molemmat ihan poikki

Päästiin kotiin ja mie tietokoneen ääreen niin kännykkä soi. Remun (Hörön pojan ) isäntä kaipaili meitä reenimään kentälle. Normaalisti kun meitit löytää tottiskentältä torstai iltaisin. Eihän siinä muuta kuin ruokakuppi pois Roccon nenän alta, palkat taskuun ja koira autoon ja kentälle.

Roccon ilme oli aika paljon puhuva; akka sekos! Just ehdittiin kotiin, melkein ehti saamaan ruokaa ja taas se riivattu kyörää autoon ja tukka putkella reenimään.... Halvatun sähköjänis!

Reenit meni picardiilimaiseen tyyliin. Remu-poika tekee nuoruuten innolla, vailla järkeä. Rocco aikuisen innolla, vailla järkeä. On siis yksi yhteinen nimittäjä sekä isällä, että pojalla; ei järkeä! Hauskaa kyllä, vaikka muille jakaa ( ei välttämättä ohjaajalle kuitenkaan).

Onhan sitä immeinen sen verran vahingoniloinen, että hauska katsella sivusta kun TOISEN koira törttöilee mutta miksi se ei tunnu ollenkaan niin hauskalta kun oma koira tekee sitä samaa???  Saa korvat punaisena selittää, että sillä ei nyt varmaan ollut biorytmit kohdillaan tai jotain muuta yhtä järkevää.

Rocco nimittäin ei ollut parhaimmillaan kentällä ja selitinkin Remun isännälle, että varmaan parin tunnin lenkki painaa kintereissä. Hää vastas; tai lenkkiä kaks tuntia liian vähän.... 

Siis tottis elämämme on yhä edelleen yhtä kauhun tasapainoa. Onneksi useinmiten aikaste hervotonta sellaista! Muistuttanee enemmän Tenavat sarjan Ressun; elämä on ihanaa tanssia, jonka aloittamiseen riittää melkein mikä tahansa syy... Ainakin meillä!

Huomenna en ole suunnitellut reenaavani mitään (vielä). Mutta auta armias jos sää on komea niin lähdemme Roccon ja pimpuloitten kanssa jäälle retkelle. Ajattelin hiihdellä koiravaljakko vetoisesti; Ester keulille, Rocco kakkoseks ja Harmi kirittäjäks kolmantena. Näin "paperilla" suunnitelma on loistava. Mutta pahaa pelkään, että toteutus saattaa onnahdella hieman. Olen joskus vannonut etten edes lähde kahden koiran kanssa enää hiihtämään jäälle. Kai kuitenki troikka on kokeiltava, edes kerran.

Voipi olla, että päädytään kymppiuutisten loppukevennykseen tai keltaisen lehdistön lööppeihin. Nimittäin tällä valjakolla ei valloiteta napamantereita mutta uutiskynnys saatetaan ylittää kevyesti.

Näillä miun loistavilla suunnitelmilla on joskus (siis useinmiten) tapana päättyä hieman toisin kuin oli alunperin tarkoitus.....

Mutta eikös se ole; Carpe Diem!