Nimittäin Kymen Sanomien etusivulla oli kuva pienestä valkoisesta koirasta, joka oli löydetty metsästä, koiran kaveri, samanlainen pieni valkoinen, oli aiemmin löydetty auton alle jääneenä....

Vahva epäilys oli, että koirat olisi hyljätty metsään. Tästä tietenkin verenpaine nousi kuin raketti ja ohimosuonet pullottivat uhkaavasti. Ajattelin ihmisten typeryyttä ja julmuutta toista elollista olentoa kohtaan. Kaikenlaisia synkkiä  kohtaloita maalailin mielessäni koirien hylkääjälle. Onneksi ei ole voodoo nukkea... Ois hylkääjä melkoisissa tuskissa....

No, sitten painelin suihkuun vähän tasoittamaan mieltä. Ja siellä päähäni pälkähti toinen vaihtoehto. Entäs jos koirat onkin omistanut joku vanhempi mummeli, joka marjametsässä on saanut jonkun kohtauksen ja siksi koirat olivat omillaan. Yksinäisiä ihmisiä on nykyisin niin paljon, eikä kaikkia kaipaa kukaan. Taustalla voi siis olla myös inhimillinen tragedia.  Voi siis olla, että syksyn mittaan metsästä joku toinen marjastaj/sienestäjä tekee karmaisevan löydön...

Mutta jos koirat on  vaan hylätty metsään niin täytyy olla omistajalla vintti ihan pimeenä. Aina voi viedä koiran löytöeläintaloon tai ainakin kysyä neuvoa mitä tehdä. Tai sitten viedä lopetettavaksi, sekin on armeliaampaa kuin jättää metsään omineen... Tälläiselle omistajalle ei voi toivoa mitään hyvää, päinvastoin!

Loppukevennys: Rocco, Harmi ja Ester saivat illalla iiihanat puruluut. Ester syöksyi rinsessanpetiinsä syömään kauhealla tohinalla, Hartsa meni omalle paikalleen naatiskelemaan puruluusta. Ja Rocco tappoi luuta ensin 45 minuuttia yhteen menoon, sitten hää joi ja söi ruokansa. Ja sitten taas meno jatkui... Kunnes puolenyön hivakoilla luu oli niin tapettu, että sen pystyi pikku picardiili syömään...

Taas oli kämppä kuin hirmumyrskyn jäljiltä.... Ehkä ihan pian Rocco ei saa luita, ainakaan hengissä olevia