Olen tässä seurannut säännöllisen epäsäännöllisesti Koiralle Koti ohjelmaa... Hienoa, että saadaan etsittyä koirille uusia koteja. MUTTA välillä alkuperäisten omistajien motiivit luopua koirasta on miun mielestä lievästi epäilyttäviä; esim. tämä viimeisin sakemannin ja karhukoiranristeämä. Lapsi tuli ja hohhoijaa allergia ilmaantui... No, okei. Onhan se ihan mahdollista ja varsinkin nykypäivänä ihan yleistäkin. Mutta miksi miun takaraivoon jäi sellainen vaikutelma, että äippä ei halunnut hoitaa sekä koiraa että lasta? Liikaa vaivaa ja karvoja... Nimittäin kun koira vietiin uuteen kotiin oli äipän kasvoilla hento virne ja isukki kyynelehti kuin Niagaran putous.

Täsät tulikin mieleeni milloin tulee ohjelma Lapselle Koti? Kaikille niille koiranomistajaperheille, joiden jälkikasvu onkin allerginen? Ei tarttis Turrista luopua, vois laittaa mukulan kiertoon... Nääs kun miun mielestä ekaks tulleella on "etuajo-oikeus". Huomaatteko, asialla lapseton vanhapiika!

En mie mikään lastenvihaaja ole mutta lapsi on parhaimmillaan kun a) se on jonkun muun, b) ei asu meillä c) valokuvissa. Samoin toivon nyt keväällä tekstaripalstalle koiranpaska- ja haukkukirjoitelmien lisäksi tekstareita siitä ettei ihmislapset osaa olla hiljaa. Mokomat leikki-ikäiset kiljuvat kuin syötävät leikkiessään ja roskaavat jne.jne. Jos joku ei kestä koiran haukkua niin miks mun pitää kestää lasten ääniä? Miten näissä äänissä on suurestikaan mitään eroa? Koirat haukkuu, kakarat kiljuu mutta eikö kaikki melusaaste mahdukin maailmaan?

Nykyihmisten suurin ongelma onkin jonkinlainen kestämättömyys elämälle; ei sais kukaan, missään eikä missään tilanteessa pitää ääntä mutta kuitenkin pitäis saada elää niin kuin itse haluaa... joku tässä yhtälössä ei täsmää?! Ehkä meidän olis vihdoin viimein syytä kaivaa se oma nenä pois omasta navasta ja katsella vähän avarammin asioita??!!

Maailmanparantaja iski jälleen : D