Tämä tapettu mato pääsee koht´sillään kesälaitumille kolmeks viikoks (kaks meni jo Irkuissa) Että tuntuu hyvältä jo pelkkä ajatuskin! Valitettavasti vaan lauma ei taida olla samaa mieltä miun lomasta. Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin puolentoista viikon kuluttua ei ole yhtään halukasta mukaan lähtijää.... Vaan lauma pakenee kuin hunnilaumaa piiloon ettei vaan tarttis lähteä....

Rocco kävi taas eilen syynissä anaaleistaan. Toinen rauhanen ok, toisesta tulee vielä verta rutistettaessa mutta on selkeästi pienentynyt. Siis jatkamme antibioottikuuria vielä kahdeksan päivää. Ja ens viikollaa taas rutistellaan anaaleja... Onneksi kyseessä on Rocco, joka ei ihan pienistä piittaa ja muutenkin suhtautuu kaikkiin Mamman järjestämiin kommervenkkeihin ylen rauhallisesti.

Otin kuitenkin herran illalla reenimään tottista kun ei olla kuurin aikana muuta tehty kuin lihottu (kuurin alkaessa Rocco painoi 30.5 kg ja eilen 32 kg). Tottis meni ihan nätisti. Tauko oli tehnyt hyvää. Mutta sitten kun palkaksi reenin jälkeen heitin pallon niin johan löytyi Picardiili itse! Riivatun rakki kirmasi pallo suussa kohti uusia maita ja mantuja, eikä tietenkään kuullut yhtään käskyä/kehotusta palata luokse!!! Ja taas miulla verenpaine 700 paremmalla puolella. Lähellä nääs menee tie ja siellä kohtalainen liikenne...

Onneksi "luonto kutsui" uljasta uroota ja hää jäi tyhjentämään tankkia ruohonkorsiin. Siitä sain sitten käskyn alle. Ja toinen auvoisen onnellisena tulee luokse, että olipa kiva totella, enkö ollutkin hieno?! Kehu siinä sitten iloisesti kun mieli tekisi tehdä Picardiilin nahkakintaat ja hattu....

Yöllä herra sitten oksensi sellaista ihanaa keltaista limaa, arviolta noin kaks litraa. Tämä on sitä tavaraa, joka värjää kaiken ja mitä on mahdotonta saada mihinkään talouspaperiin tms. Se karkaa kuin kananmunan valkuainen konsanaan.

Ei tuo muuten vaikuttanut mitenkään sairaalta ja ruokakin maistui hyvin (nyt jo vähän valitettavasti painon kehitystä ajatellen; kaiholla muistelen aikoja jolloin sitä piti houkutella syömään)

Pimpulat olivat eilen aivan kaheleita; kaks Pyramiitia saa huushollin niin sekaisin, että voisi kuvitella suuremmankin lauman rumbaavan sisätiloissa. Mutta oli vaan NIIIIIIN hirveä ikävä ollut miuta,ettei voinut pidätellä menoa. Pimpuloiden onneksi miun huumorintaju kestää nämä hillittömät riekkukohtaukset. Aina vaan sivusta seuraan ettei mitään arvokkaampaa kuten telkkari tms ole tulilinjalla....

Aikansa hilluminen kesti ja sitten syliin. Molemmat yhtä aikaa ja kumpikin halusi päästä mahdollisimman lähelle. Tänään siis keuhkoputkeni ovat priima kunnossa; onhan ne rassattu pyramiitin karvoilla puhtaiks!

Illalla jäljelle Hartsan kanssa ja katsotaan kuin menee ja löytyykö jo kanttarelleja. Siis kunnollisia sellaisia....