Eli onneksi Joulu on taas vuoden päässä. Ehtii toipua syömisestä ja toivottavasti unohtaa miten kauhealta ylensyöminen jälkikäteen tuntuu.

Ester järjesti joulun kunniaksi juoksut. Pojat ovat olleet aivan täpinöissään asian suhteen. Essu onkin jätetty Mummolaan odottamaan astutuspäivää. Veikkaus on uuden vuoden aattona, tietysti! Mitä muuta sitä sitten tekisi kuin astuttaisi koiraa??

Mahdollisesti sitten kevään kuluessa olisi uusia Maanääreläisiä tulossa. Toivottavasti Essu ymmärtää nyt tehdä sen yhden narttupennun, loput vois sitten ollakin vaikka uroksia! Hauskinta asiassa tietenkin on, että ihmiset ovat olleet yllättävän kiinnostuneita pennuista. Jos nyt mitään saadaan sitten aikaiseksi. Vaikeinta asiassa on sitten valikoida niitä hyviä koteja, missä koiran hyvinvointi on ykkönen, harrastetaan muutakin kuin hihnalenkkejä jne. jne. Missikisat on luku sinänsä, tokihan sitä toivois, että jälkikasvua näkyis joskus edes kehissä. Mutta se ei ehkä ole se tärkein asia...

Pojan klopit ovat olleet Maanääressä nauttimassa Mamman kanssa, joka on niuho eikä anna herkkuja vartin välein (vrt. Mummon "lihapadat"). Ovat poikapolot joutuneet juoksemaan pitkin metsiä valtoimenaan tuntitolkulla. Eihän sellainen tietysti ole mitään koiranelämää, eihän? Jostain kumman syystä klopit tuntuvat nauttivan moisesta mellastuksesta. Ollaan myös vähän äkseerattu tottista; sekin tuntuu paremman puutteessa kelpaavan toiminnaksi ja mie ite olen ainut, joka ei nauti puuhasta ; D

Yhtä asiaa en ymmärrä; miksi eläinkaupoissa myydään eläviä makkaroita? Roccokin sai joululahjaksi koiran metwurstia ja se oli kyllä tapettavaa mallia. Puolen tunnin tappamisen jälkeen oli metwursti sen verran hengiltä, että pikku Picardi pystyi sen syömää. Harmi ja Ester nielaisivat moisen kokonaisena ja ei tuntunut kovasti mahassa potkivan...

Kun seuraa poikia kotona niin melkein voisi perustaa firman nimeltä Raato & Raato Oy/Ab sen verran hyvin pojat taljaa sisätiloissa esittävät. Liekö muutamat Mamman vapaat ja reilu annos raikasta ulkoilmaa on vienyt suurimman puhdin pois sisätiloissa riehumisesta? Aamuisin mie olen ensimmäinen joka herää, sitten vasta duo kömpii sängystä haukotellen ja venytellen.  Harmi usein vielä "kitisee" kun täytyy herätä, vaikka kello useimmiten on ollut jo yhdeksän. Rocco pääsee useimmiten eteiseen asti ennekuin jalat pettävät alta ja talja on valmis. Hauskinta asiassa on, ettei tarvitse itsekään kauhealla tohinalla heräillä ja singota ulkoilemaan vaan voi nautiskella verkkaisesta aamusta. Jahka taas työt kutsuvat niin sitten on pakko tottua äkkilähtöihin ja paniikki startteihin...