Ainahan meitin huushollissa on koiria pidetty hyvin... Jopa hieman liian hyvin; nämä kun ei välttämättä tiedä olevansa koiria... Ja etenkin olen Mummoa ja Pappaa vähän syyllistänyt moisesta lellimisestä.

Mutta nyt on tunnustettava, että itse syyllistyn samaan!!!

Eilen illalla paleli niin mielettömästi, että laitoin patterin päälle ja heittäydyin selkä patteriin kiinni Roccon säkkituoliin. Ah, miten suloisen lämmintä! Tarkoitus oli vain sulattaa luut ja kömpiä sitten sänkyyn...

Kuinka ollakaan, kolmelta aamuyöllä heräsin kiepiltä säkkituolista ja herra ja hidalgo Rocco nukkui kuin Ellun kana miun sängyssä. Säädyllisesti pää höyhentyynyllä ja ruho lakanoissa. Näytti näkevän jotain mielenkiintoista unta kun tennarit viipottivat siihen malliin...

Kömmin säkkituolista ylös vähemmän ketterästi. Sen verran siinä tuolissa jäykistyy ettei liike ole normaalin sulavaa (niin kuin se muulloin olisi varsinaista balettitanssijan elastisuutta). Ilmoitin Roccolle, että nyt on aika vaihtaa paikkoja, mutta herra oli sitä mieltä ettei saavutetuista eduista luovuta.

Kävimme siis  aamuyön pimeinä tunteina tahtojen taistelun kummalle sänky kuuluu ja kumpi nukkuu lattialla. Vielä tällä kertaa korjasin potin ja pääsin sänkyyn... Tosin Rocco "huomaamattomasti" luikerteli viereeni.

Aina kun kuulee/lukee kaltoin kohdelluista eläimistä, tulee mieleen, että omat onneksi saavat viettää kohtalaisen mukavaa elämää.

Ainakin ihmisnäkökylmasta ajatellen...