tämä pelottava huuto kaikui viitakossa ja kaikki hiljenivät kauhuissaan...

Eilen illalla jäin katsomaan jotain lapsuudenkirja "ruotimis"ohjelmaa. Vieraina Vänä ja Bisse ja kirjana Tarzan, Apinoiden Kuningas. Ei mennyt kuin pieni hetki ja olin aivan jumissa ohjelmaan... Kirjaa arvosteltiin oikeutetusti rasistiseksi ja kolonialistiseksi. Tottahan se on. Mutta muuten seikkailukirjana, lapsen mielikuvituksella, aivan loistava opus!

Muistan itsekin leikkineeni Tarzania ja Apinaa naapurin pojan kanssa. Hää tietysti itseoikeutettuna Tarzan ja koska naisia ei silloin kauhiasti kuvioissa ollut, en ollut Jane vaan apina; Cheetah. Kerran leikkiessämme putosin puusta kun ei ollut liaaneja vaan piti loikata meitin viitakon pihlajasta mäntyyn, ja huti meni. Tietysti itku silmässä kotiin selittämään äitille, että putosin puusta. Äiti alusti pullataikinaa ja totesi vaan rauhallisesti ettei apinat putoa puusta. Siihen loppui itku ja Cheetah, polvet naarmuilla kirmasi takaisin leikkimään...

Ohjelman jälkeen tuli elokuvana Tarzan, Apinoiden kuningas vuodelta 1932. Ja oli pakko katsoa se alusta loppuun. Aikuisuudessa on yks huono puoli; ei enää osaa 100% eläytyä vaan huomaa kiinnittävänsä huomiota epäoleellisiin asioihin. Niin kuin huonoihin trikkikuviin jne. Mutta kyllä leffa vielä iltäyön pimeinä tunteina imaisi mukaansa niinkuin ennen vanhaan....

Tosin nyt tuntuu, että tämä Cheetah on hieman väsynyt....

Niin ja huomioiksi; leffa tulee lauantaina päivänäytöksenä telkkarista.... Katsokaa mutta yrittäkää jättää aikuisen aivot ja rajoittuneisuus narikkaan!!!!!!!!!!! : )