Nykyimmeisen elämä kun tuntuu vaativan kaikenlaisia "kokemuksia", mieluiten hieman hiuksia nostattavia niin nyt sen sitten keksin;

Alan järjestämään, sopivaa kovausta vastaan tietysti, extreme marjamatkoja. Välineinä yks Picardiili, ämpäri ja karhu tai ainakin tuoreet jäljet. Saa sitten ihan itse päättää miten extremeä haluaa...

Nimittäin eilen kävin Roccon kanssa mustikassa kun paha mustikkapiirakan puute on vaivannut jo pitkään. Lähdimme vakiopaikallemme keruureissulle. Tuuli suloisesti metsäsätäpäin eli kuljimme vastatuuleen. Heti kohta törmäsimme tuoreisiin Nallen jälkiin. Rocco suhtautui jo niihin himen epäluuloisesti.

Jatkoimme matkaa, mie poimin marjoja ja Rocco riekkui narussa mukana. Aikamme kuljettuamme alkoi Rocco jäykistellä ja käyttäytyä hermostuneesti. Mie vaan sanoin, ettei välitetä vaan mennään eteenpäin. Sain sen tulemaan mukana mutta loppujen lopuksi Rocco hermostui tyyten ja alkoi hyvin hiljaa piippaamaan ja kääntämään miua kropallaan niin kuin laumasta karannutta lammasta konsanaan... Pakkohan siinä oli totella kun toinen kropallaan vääntää miun kulkusuuntaa toiseen.

Tulimme kohtuu ripeää vauhtia Matolaatikolle ja koiraksi, joka ei itse halua hypätä kyytiin, pääsi Rocco takahuutlaariin ripeästi... Ja ihan ilman apuja!

No, sitä en tiedä mikä metsässä lopulta oli kun en saanut näköhavaintoa eli voi olla, että siellä pikku Picardia väijyi ilkeä metsähiiri. Mutta mahdollista on, että alatuulen turvin pääsimme lähelle ihan oikeaa Nallea.

Olisin kernaasti halunnut nähdä ja ottaa vaikka pari kuvaa muttei se onnistunut kun Rocco ei halunnut... Oli ötökkä sitten mikä oli.

Soitin veljelleni, joka on varsinainen metsänpoika itse, ja kerroin tapahtumasta (valitin, että miusta on tulossa tosi arkajalka kun alkaa jo itseäkin hirvittämään liikkuminen metsässä...), niin hää kommentoi yks vakaasti; usko vaan fiksumpaa (=Rocco) ja noudata sen poistumiskäskyjä....

Vieläkään en ole ihan varma, oliko kyseessä sisarusten välinen toisen älykkyyden "ylistys" vai täyttä totta?