Aamulla lähdimme Esterin kanssa vetämään oman ryhmän hakuharjoituksia. Ja kyllä taas pänni! Koira pelaa kuin enkeli mutta eipä voi viedä kokeisiin kun reagoi paukkuihin... No, onhan se aina hauskaa katsoa hienosti työskentelevää koiraa...

Kahdentoista hívakoilla kävin Mummolassa hakemassa evästä ja vaihtamassa koiraa... Matkalla reeneihin kävin ulkoiluttamassa Willen aussit ja katsoin, että kaikki oli muutenkin ok kun Wille itse oli kukkamessuilla.

Ja eikun reenihin. Nyt mentiinkin saareen reenimään; matkaa mantereelta n. 400-500 m. Ihanaa nilkkoihin asti upottavaa lunta. Olin kahdelle koiralle maalimiehenä ja sitten pääsin huiliin ja virittelemään, arvatkaas ketä? Höröä tietenkin.

Matkaa oli sen verran, että maalimiehet vietiin mönkkärillä saareen. Roccon kanssa liftattiin myös mönkkärin kyytiin. Roccosta oli kiva revitellä. Näki kuinka se nautti kun sai verrytellä koipiaan ihan oikeasti.

Siinä oli oiva alkulämmittely pintahakureenille. Rocco liikkui hyvin ja irtosi loistavasti. Oli kuitenkin kuulolla kun halusin sen muuttavan suuntaa. Pienellä huikkauksella ja käden viittomalla se vaihtoi kulkusuunnan toivottuun.

Hyvin Hörö löysi maalimiehen, otti rullan mutta riivattu pudotti sen matkalla. En siis hyväksynyt  löytöä  Ei muuta kuin koira uudestaan liikkeelle. Se kävi maalimiehellä ja tuli pois.

Eikun vaihdettiin mallimiehen paikkaa ja uusi lähetys. Ja a vot jo toimi! Tosin Hörö pudotti rullan muutamaa metriä ennen meikäläistä mutta kelpuutin löydön ja kirmasimme näytölle syömään palkkaa...

Roccon poka Remu oli myös mukana ja oli tosi huvittavaa seurata pojan klopin touhuja. Odotellessaan töihin lahtöä Remu kiipesi syliin. Seisoin paikallani ja herra kiipesi kuin apina syliin kuin pieni sylikoira ja sitten tuli naamanpesu. Leikitin poikaa muutenkin ja on hyvin isänsä kaltainen." Uhkasin" sitä kävelemällä kyyryssä kohti ja reaktiot oli aivat  samat kuin isällään; etupää alas pylly pystyyn ja salaman nopea singahdus karkuun ja ympäri ja takuuvarma junttaus kropalla jalkoihin ja sama alusta uudelleen ja uudelleen.

Ja on se vaan niin picardiili ominaisuus tämä luoksetulo; eipä Remukaan ihan suorinta tietä tule luokse. Ja aikaa se ottaa.... Ihan niin kuin isällään aikanaan. Nykyisin Roccon luoksetulo on 85% varma, mutta aina 15% kummittelee aika ajoin.

Kotona kuuden jälkeen; ruokaa itselle ja koiralle. Ja nyt me molemmat saadaan huilata sängyllä.

Onneksi Mummo on ollut aktiivinen ja leipomisen lisäksi lenkkeili Hartsan kanssa. Joten nyt ei enää mun tarvitse lepattaa metsään....

Nämä sunnuntai on niin laiskoja päiviä, että oikein hävettää mutta jos sitä kesän tullen vähän virkistyisi tekemäänkin jotain.....