Olin Hörön kanssa umpihankirallissa. Luulin, että olisi rauhallista tai sanotaan ettei olisi ollut muita kulkijoita. Mutta miun tuurilla

Yks miekkonen pysähtyi tielle katsomaan meitin menoa. Miekii pohrasin lunta puoleen reiteen saakka. Ja Höröllä välillä melkein korvatupsuihin. Hää katsoi, hymyili ja lausui: etkö ole huomannut, että melkein vieressä menee kelkkaura, joka kestää siunkii painon kävellä....

Onneksi ei ollut mitään kättä pidempää hollilla. Olis saattanut lentää ja rivakasti. Niinhän se on, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa.... En ees osannut vastata oikein mitään kun jäin niin  hölmönä "yllätyshyökkäyksestä" miun ja Hörön keskinäiseen hauskanpitoon rämpimisen merkeissä...

Hieman jäi kaivertamaan tämä kestää siunkii painon kävellä...      Vaan totuushan se valitettavaasti on!

Kävin etsimässä itselleni uusia hiihtimiä mutta päätin jättää kauppaan. En mie aio investoida satoja euroja siihen, että hiihtelen abouttiarallaa sata kilometriä vuodessa. Saapi kelvata museovehkeet miun käyttöön. Jaksaa Hörö miua vetää vaikkei uusista uusimmat vermeet olekkaan.

Nyt alkoi sitten himottaa lumikengät. Aatelkaas mikä lumikenttien kutsu fiilis tulisi kun lampsisi lumikengillä menemään pitkin metsiä... Siin vois olla ideaa!

Huomenna on perjantai ja vaihteeksi pitkästä aikaa ihan oikea työpäivä. Samoin seuraava perjantai. Saas nähdä ymmärtääkö järki ja kroppa, että aamulla täytyy lähteä ansioon....