Huikean hauskaa, että aamulla saa nukkua pitkään. Heräsin 9 ajoissa ja Rocco katsoi sen näköisenä, että eikö tässä torpassa saa ollenkaan nukkua. Herra siirtyi kuin hidastetussa filmissä sängystä säkkituoliin nukkumaan. Sillä ei todellakaan ole aamulla kiire herätä!

Lunta oli satanut ainakin metri tai sillee. Ja tässä pitäisi lähteä lumitöihin pihalle (lakaisemaan rappuset kun "linkomies" kävi jo puunaamassa pihan puhtaaksi). Mutta vielä ei hirveästi huvita moiset fyysiset aktiviteetit.

Eilen illalla Katja kävi kylässä ja muistelimme menneitä. Katjan collietkin alkavat kerätä ikää ja puhuttiin pennuista yms. Tarjosin Esterin mahd. pentua mutta onneksi Katjalla on sen verran järkeä, että sanoi EI!!! Jotenkin tuntuu, että niille jotka tuntevat Essun ei saa pentua kaupaksi, jos niitä nyt edes tulee.  Esterillä on huvittava "maine" koiran joka ei koskaan pysähdy. Valitettavasti se on myös totta...  Minua se ei häiritse, olenhan kohta kuus vuotta seurannut ikiliikkujaa. Ei tarvitse kuin pitkät pinnat ja huumorintajua niin kyllä pärjää. Sitä paitsi, siinä on jotain outoa viehätysvoimaa kun seuraa mitä Essu oikein puuhaa. Kun sen energiamäärän saisi kanavoitua niin se olisi varsinainen "tykki" harrastustoiminnassa. Mutta onneksi sekin riittää, että se OLISI. Ei sen tarvitse oikeasti olla kuin Essu vaan!

Harmista on tulossa hyvä harrastuskoira. Juuri niiden ominaisuuksien vuoksi mitkä puuttuvat Essulta. Harmi osaa vähän miettiä. Tosin hyvin vähän mutta 100 x enemmän kuin emänsä.

Rocco kävi taas viikolla ottamassa oikein miehekkäät kännit Sirkan vastaanotolla. Oli pojalta revennyt etutassun kannuskynsi ja en saanut/tohtinut ilman rauhoitusta sitä katkaista; olis pieneen sattunut liikaa...

Rocco siis rauhoitettiin samalla annoksella millä Essulta just ja just saa tolkun pois. Mutta herra ja hidalgo kuukahtaa helposti ja herää hirveän hitaasti.. No kynsi klipattiin ja roudasin herran kotiin. Koko illan se makasi silmät nurinpäin päässä eteisenlattialla niinkuin miespuoliset hlöt pikkujoulujen jälkeen. Roccolle laitoin huovan päälle mitä en ikinä tekisi yhdellekään kaksijalkaiselle : D

Seuraavana päivänä herra oli aika vaisu. Mutta iltaa kohti piristyi ja palautui ennalleen. Ruokakin alkoi maittaa taas. Sellaista se on kännikalan elämä!